Lokakuun Avoimuuskolumnin kirjoittaa Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Elina Grundström: Kun valemedioista tuli tekosyy median kurjistamiselle
Julkaistu: 03.10.2016
Avoimuuskolumni
Elina Grundström, Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja
Kun Suomi juhlii lehdistönvapauden 250-vuotisjuhlaa, asiat ovat näennäisesti paremmin kuin koskaan. Suomi on seitsemättä vuotta peräkkäin ykkösenä kansainvälisen Toimittajat ilman rajoja -järjestön lehdistönvapausindeksissä.
Hyvää sijoitusta on selitetty historiallisten ja kulttuuristen tekijöiden lisäksi erityisesti median itsesääntelyjärjestelmän toimivuudella. Suomalaista julkisen sanan neuvostoa pidetään maailmalla mallineuvostona, koska se on poikkeuksellisen laajapohjainen ja tehokas.
Pohjoismaisen itsesääntelymallin toimivuuteen on viitattu viime kuukausina Britannian Brexit-vaaleihin ja Donald Trumpin vaalikampanjaan liittyvissä keskusteluissa. Samalla kun on pohdittu, onko maailma siirtymässä ”faktojen jälkeiseen aikaan”, on tuotu esiin, että Pohjoismaissa median itsesääntely toimii paremmin kuin Britanniassa ja Yhdysvalloissa.
Suomalaisten medioiden voimakas sitoutuminen Journalistin ohjeisiin on näkynyt siinä, miten turvapaikanhakijoista on uutisoitu. Julkisen sanan neuvostoon kuuluvissa medioissa ylilyöntejä ei ole ollut juuri lainkaan, vaan uutisointi on ollut asiallista ja faktoihin perustuvaa. Journalistin ohjeita ei myöskään ole noudatettu mekaanisesti, vaan niitä on sovellettu muuttuneen tilanteen mukaisesti. Viimeisen vuoden aikana esimerkiksi rikoksentekijöiden taustasta on kerrottu aiempaa käytäntöä laajemmin. Ei kuitenkaan aina, vaan niissä tapauksissa joissa se on ollut perusteltua.
Eniten tästä asiallisena pysyneestä uutisoinnista pitää kiitää kaupallisia viihdemedioita. Laajalevikkiset iltapäivälehdet ja niiden verkkosivustot ovat valemedioita ja vihapuhetta vastaan käytävän taistelun etulinja. Britanniassa ne pettivät ja alkoivat vääristellä maahanmuuttoon liittyviä faktoja. Suomessa tällaista ei ole tapahtunut: myös iltapäivälehdet ovat toimineet vastuullisesti ja pysyneet samassa rintamassa muiden JSN-medioiden kanssa.
Juuri tämä yhteinen vastuullisuus takaa myös laajan lehdistönvapauden. Kun media sääntelee itse itseään, millään muulla taholla ei ole tarvetta säännellä mediaa.
Ilmassa on kuitenkin huolestuttavia merkkejä siitä, että Suomenkin tilanne on heikkenemässä. Tämä näkyi uusimmassa lehdistönvapausindeksissäkin. Pysyimme ykkösenä ainoastaan siksi, että tilanne heikkeni muissa maissa vielä enemmän kuin Suomessa.
Suomi ei ole immuuni niille kulttuurisille muutoksille, jotka ovat brittimedian epäonnistumisen taustalla. Tosiasioiden ja mielipiteiden ero on alkanut hämärtyä Suomessakin, ja se näkyy niin politiikassa kuin ihmisten arjessakin. Sekä äänestyspäätökset että ruokavalioon liittyvät valinnat perustuvat yhä useammin vääriin faktoihin.
Muutoksen taustalla on median murros. Samalla kun sosiaalisen median määrä on lisääntynyt eksponentiaalisesti, perinteinen lähdekriittisesti toimitettu ja faktojen osalta tarkistettu journalismi on joutunut talousvaikeuksiin. Tämä yhdistelmä on yllättävänkin nopeasti luonut uuden tilanteen, jossa länsimaisten yhteiskuntien faktapohjaisuus on murenemassa.
Faktapohjaisuuden ylläpitämisestä on Suomessakin tulossa yksi tärkeimmistä yhteiskunnallisista haasteista.
Kun puhutaan sananvapaudesta, on hyvä muistaa, ettei kahvipöytäkeskusteluja tai nakkikioskilla rähjäämistä tai niihin verrattavia verkkokeskusteluja uhkaa mikään. Verkkomaailmassa on loputtomasti paikkoja enemmän tai vähemmän sivistyneelle keskustelulle, jota voi halutessaan käydä nimettömänä.
Sen sijaan vaarassa on totuutta aidosti etsivä, tarkistettu ja omalla nimellä julkaistu tieto ja mielipiteet. Juuri se faktapohjainen tiedonvälitys, jota meidän pitäisi nyt vahvistaa.
Suomessa on parin viime vuoden aikana noussut esiin valemedioita, jotka käyttävät hyväkseen journalismin uskottavuutta, mutta julkaisevat tahallaan valheellisia ja vihaa lietsovia uutisia.
Suomessa keskustelu ”faktojen jälkeisestä ajasta” ja vihapuheesta on keskittynyt juuri näihin uusiin valemedioihin. Niistä tunnetuin on MV, josta on muodostunut jonkinlainen valemedian tavaramerkki. Poliitikotkin ovat oppineet jo lähes rutiininomaisesti kantamaan huolta juuri tästä yhdestä sivustosta.
On kuitenkin hyvä muistaa, että MV-lehden kaltaisia ilmiöitä tulee ja menee. Muutama vuosi sitten vastaavanlaisen yleisen moraalipaniikin kohteena oli Hommaforum-sivusto. Nykyään sen olemassaoloa tuskin edes muistetaan muualla kuin siinä pienessä piirissä, joka kirjoittelee sinne öisiä mietteitään.
Toivoisin toki kovasti, että vihaa lietsovat sivustot saataisiin kuriin.
Samalla pelkään, että valesivustoihin kohdistuva paniikki peittää näkyvistä isompia ongelmia. Poliitikot puhuvat kauhistellen valemedioista, mutta eivät tee niille mitään. Samalla näyttää siltä, että vihasivustojen päivitteleminen on poliitikoille helpompaa kuin epäluulojen kohteeksi joutuneen ”valtamedian” tukeminen.
Suomessa faktapohjainen tiedonvälitys on uhattuna erityisesti median talousvaikeuksin vuoksi. Kun toimittajien määrä vähenee, se vähentää vääjäämättä myös suomenkielisen faktapohjaisen tiedonvälityksen määrää ja laatua.
Median murros on vielä kesken, eikä kaikkia lehtikuolemia ole vielä nähty. Median-alan kannattavuuskriisi on suomalaiselle lehdistönvapaudelle ja faktapohjaiselle tiedonvälitykselle huomattavasti pahempi uhka kuin valemediat.
Samat poliitikot, jotka keskittyvät päivittelemään MV-lehteä, ovat itse muuttaneet lehdistötuen puoluetueksi ja nostaneet lehtien arvonlisäveroa juuri silloin, kun median murros oli täydellä voimalla iskemässä Suomeen.
Tällä hetkellä esimerkiksi postinkannon ongelmat ovat suomalaiselle lehdistönvapaudelle pahempi uhka kuin valemediat. Kun ihmiset eivät saa lehtiään ajoissa, he peruuttavat tilauksensa. Tämä heikentää suomalaista journalismia tehokkaammin kuin internetin trollit.
Vaarallisimpia eivät muutenkaan ole yksittäiset valesivustot, vaan yleisempi perus- ja ihmisoikeuksien kunnioituksen heikkeneminen, joka näkyy poliittisessa päätöksenteossa monella tavalla. Sen myötä myös sananvapautta ja faktapohjaista tiedonvälitystä väheksyvä ajattelu on yleistynyt.
Lehdistönvapautta ei enää edes eduskunnassa ymmärretä ja kunnioiteta samalla tavalla kuin aiemmin. Vielä muutama vuosi sitten olisi tuntunut mahdottomalta, että kansanedustajat olisivat vaatineet oikeutta määritellä Yleisradion ohjelmien sisältöjä tai halunneet puuttua sen toimittajavalintoihin.
Sanavapauden käyttäjiin kohdistuu nykyään halventavaa ja uhkailevaa vihapuhetta, jonka suoranaisena tarkoituksena heidän vaientamisensa. Tämä on vakava uhka suomalaiselle sananvapaudelle. Yhtä vakava ongelma ovat faktapohjaisen median talousvaikeudet, joita on valtion toimin pahennettu. Pelottavinta on kuitenkin politiikassa ja valtapuolueissakin yleistynyt perus- ja ihmisoikeuksia vähättelevä ajattelutapa. Historiasta tiedämme, että sellainen voi nopeasti rapauttaa myös sananvapautta.