|
 |
 |
 |


5.7.2011
Chydenius-seminaarissa 16.7. pohditaan talouden uutta suuntaa
Anders Chydenius –vapaakauppaseminaarien perinne jatkuu tänä vuonna. Puhujia ovat uuden hallituksen valtiovarainministeri Jutta Urpilainen, Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen ja Pohjoismaiden investointipankin toimitusjohtaja Johnny Åkerholm. Keskustelua vetää Tapiola-ryhmän pääjohtaja Asmo Kalpala. Chydenius-seminaarin aiheena on Suomen ja EU:n talouden uusi suunta. Seminaarivieraat voivat tutustua samalla Kokkolan Asuntomessuihin ja Kokkolan Oopperakesään.
Seminaarin järjestävät Anders Chydenius -säätiö, Kokkolan kaupunki ja Kokkolan yliopistokeskus Chydenius. Tilaisuutta isännöivät säätiön hallituksen puheenjohtaja Gustav Björkstrand, kaupunginjohtaja Antti Isotalus ja rehtori Aino Sallinen Jyväskylän yliopistosta. Yhteistyökumppaneita ovat Keskipohjanmaa-lehti, Österbottens Tidning –lehti, Pohjanmaan kauppakamari ja Osuuskauppa KPO.
Anders Chydenius -vapaakauppaseminaari herätettiin henkiin kaksi vuotta sitten, jolloin mukana olivat tasavallan presidentti Tarja Halonen ja EU-komissaari Olli Rehn. Idea on alunperin vuodelta 1994. Kokkolassa järjestettiin tuolloin Anders Chydenius -vapaakauppaseminaari silloisen pääministerin Esko Ahon ja Euroopan komission silloisen puheenjohtajan johdolla.
Klo 10.00-12.30 pidettävä seminaari on avoin ja maksuton kaikille. Osallistuminen edellyttää kuitenkin ennakkoilmoittautumista 14.7.2011 mennessä joko netissä, sähköpostitse osoitteella anu.rantamaki@chydenius.fi tai puhelimitse 040 824 7012.
Voit ilmoittautua myös nettilomakkeella Liitetiedosto >>
Takaisin >>
[ Lähetä vinkki ystävälle ]
|
|
 |



|