Taustaa Huomautuksia tekstistä Ruotsinkielinen alkuteksti

AMERIKKALAISET
tuohiveneet,
Kirjoittanut
ja
Asianomaisten läsnäollessa
Talousopin Professorin, ja Kuninkaallisen Tiede-
Akatemian Jäsenen
Herra PEHR KALMIN,
Valvonnassa
Maisteriseppeleen saamiseksi
Julkaistu

Ja jätetty julkisesti tarkastettavaksi Turun Akatemian
Ylemmässä Salissa ennen keskipäivää 26. Toukokuuta 1753.

ANDERS CHYDENIUS,

Pohjalainen.

Painettu Turussa, Johtajan ja Suomen Suuriruhtinaskunnan
Kuninkaallisen Kirjanpainajan JACOB MERCKELLin luona.

Kunink. Majest:n
Uskottu Mies ja Turun Hiippakunnan Piispa, tämän Kuninkaallisen Akatemian Korkeasti Arvostettu KANSLERI , sekä Ruotsin Kuninkaallisen Tiede Akatemian Jäsen,
Korkea-arvoisin Herra
Herra Tohtori JOHAN
BROWALLIUS,
mitä Suosiollisin Tukijani.

Älkää ihmetelkö Korkea-arvoisin Herra Piispa, että nämä muutamat rivit ja sivistymättömät virkkeet, jotka on lyhyessä ajassa kirjoittanut harjaantumaton käsi, pyytävät itselleen kaikkein nöyrimmästi ainoastaan sitä kunniaa, että olisivat koristettuina Korkea-arvoisimman Herra Piispan loistavalla nimellä ja rauhassa niin Korkeassa suojelussa.

Hyödylliset ja tuottavat tieteet ovat Korkea-arvoisimman Herra Piispan Johdolla ja Ohjauksella tulleet meillä suureen suosioon. Luonnontuntemus, joka aikaisemmin oli meillä lähestulkoon kesannolla, ellei sitten täysin pimennossa, loistaa nyt Teidän terävänäköisten silmienne valossa. Meidän ailahteleva taloudenpitomme on Teidän verrattoman nerokkuutenne ja kypsän järkenne ansiosta saanut lujempia juuria, huomattavaa edistystä ja varmaa toivoa.

Isänmaamme ei siksi koskaan unohda sitä päivää, jolloin Korkea-arvoisin Herra Piispa astui Suomen maaperälle, eikä koskaan unohda ylistää Sitä, joka on herättänyt sen hyvinvoinnin.

Olen itse ollut Teidän hyvyytenne kohde. Myös tulevan kohtaloni uskon, Jumalan jälkeen, Teidän helliin käsiinne. Ja tulee sen tähden kaiken sen kiitollisuuden, jonka altis mieli voi koskaan tuntea, löytyä minusta.

Kunnioituksesta täydellä sydämelläni on onnettomuudekseen jäykkä kieli ja horjuva sulka tulkkinaan; Mutta uskallan silti sanoa, ettei kukaan niistä, jotka kunnioittavat Teidän Maineikasta nimeänne, voi olla minua intomielisemmin ja luottavaisemmin

Korkea-arvoisan Herra Piispan

kaikkein nöyrin palvelija,

ANDERS CHYDENIUS.

KIRJOITTAJALLE.

Suosiollisin Serkkuni!

Luonnonoppi on puolessa vuosisadassa voittanut rakk. Isänmaassamme enemmän kuin mitä esi-isiemme vahvat haarniskat ovat kyenneet valloittamaan muutamassa vuosisadassa. Näemme, samalla kertaa ihailevin ja aroin mielin, kuivien, kivisten mäkiemme vaihtuneen hedelmällisiin viljelyaloihin. Näemme vetisten soidemme ja nevojemme muuttuneen vihreiksi niityiksi ja kauniiksi laidunmaiksi. Ulkomainen prameus ei näy komeissa taloissamme ja vaatteissamme, koska ne koristellaan omilla tuotteilla. Käsiteollisuuden äänet soivat korvissamme ihanammin kuin vanhusten paukkuvat aseet ja jylisevät laukaukset. Ulkomaalainen, joka vierailee satamissamme, noutaa häneltä muinoin otetun lainan takaisin erilaisina raaka-aineina. Kuka voisi niin monien saavutettujen voittojen jälkeen epäillä, ettei loputkin olisi taivutettavissa? Suurimpien meitä vielä vastustavien esteiden joukkoon voidaan helposti laskea heikko sisäinen liikenne. Serkkuni, en voi ylistää Teitä enemmän, sillä Teidän perusteellisesta oppineisuudestanne, erinomaisesta henkevyydestänne ja sivistyneistä tavoistanne todistaa moni oppinut ja oikeudenmukainen Tuomari; mutta minun on kuitenkin lupa ihailla ihailtavaa intoanne toimia yleisen hyvinvoinnin hyväksi. Onhan tiedossamme, millä perehtyneisyydellä Te olette Salan Yliopistossa¹ puolustanut jokiemme perkaamista, ja mitä keinoja Te olette siihen esittänyt. Nyt jätätte meille kaikin puolin mukavan aluksen käytettäväksi niissä ja muissa vesissä kaupankäynnin ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Tunnen itseni lähes pelkuriksi, kun näen Teidän, Serkkuni, käyttävän oppineisuuttanne niin ihailtavasti yhteiseksi hyväksi, ja minun pelkuruuteni tulee moninkertaistumaan, kun näen Teidän ansionne ja taitonne tulevan palkituiksi. Kuitenkin toivotan Teille, Serkkuni, paljon onnea sen vihreän laakeriseppeleen myötä, joka pian koristaa Teidän päälakeanne. Serkkuni, osoittakaa aina suosiotanne eräälle, joka vilpittömällä kiintymyksellä tulee aina olemaan

Suosiollisimman Serkkuni

uskollisin ystävä ja palvelija

JOHAN WELIN.²

Jokin aika sitten julkaisin hieman veljeni ajatuksia ja esityksiä liikenteen edistämiseksi valtakunnan joissa ja järvissä³. Sittemmin olen tyytyväisyydekseni saanut tietää, että Kunnianarv. Kunink. Tiede Akatemia on suositellut kyseisiä esityksiä Hänen Kunink. Majest:lleen käyttöön otettavaksi, ja että Korkeat viranomaiset kuuluvat sitä paitsi ottaneen Suomen jokien ja vesiteiden perkaamisen huolekseen, niin että tähän on jo myönnetty määrärahoja, ja Hänen Kunink. Majest. on asian toteuttamisesta antanut armollisen määräyksen Kunnianarv. Kunink. Kamari kollegiolle . Olen vapaahetkinäni myös tullut lukeneeksi joitakin matkakuvauksia, ja niiden joukossa Campaniuksen Nya Swerige, joka sanoo s. 136 muun muassa: Veneensä he (Amerikan villit) tekevät seetripuun tai koivun kuoresta, jotka siellä ovat tavattoman suuria ja paksuja, sitoen ne niin näppärästi yhteen, että he voivat panna ne kokoon ja kantaa mukanaan, minne sitten menevätkin; ja kun he tulevat kapeille lahdelmille, jotka ulottuvat joelle jonka he haluavat ylittää, he asettavat ne veteen, ja matkaavat niillä minne haluavat. He tekivät veneitä myös seetripuusta, jota he ensin polttivat tulella, ja leikkasivat sitten poltetun osan pois kivellä, luulla tai simpukankuorilla. Tätä kautta syttyi kiinnostukseni, ja halusin oppia tarkemmin tietämään, kuinka samaisia veneitä voitaisiin valmistaa; luin sentähden useita matkakertomuksia seuduilta, joilla niitä käytetään, joista erikoisesti mainittakoon P. de Charlevoix, Histoire de Nouvelle France T.V. s. 283; seq. Hennepin, New Discovery of a vast Country in America Part. 1. Chap. 3; Clerken, eli California-laivan kirjanpitäjä, Voyage to Hudsons Bay s. 39; mutta en saanut niistä riittävästi valaistusta, kunnes kysyin Herra Presekseltä, joka on viimeksi siellä matkustanut, ja hän on edelleen suosiollisesti suvainnut kertoa minulle laajemmin niiden ominaisuuksista. Niinpä, koska tämä asia toisaalta liittyy läheisesti edellisellä kerralla julkaisemaani, toisaalta ei myöskään liene maanmiehilleni vastenmielinen, olen päättänyt julkaista tämän akateemisena opinnäytteenä.

§ 2

Pohjois-Amerikan villit ovat ikimuistoisista ajoista alkaen käyttäneet hyväkseen tuohiveneitä. Ranskalaiset, joiden hallussa ovat ne seudut, joilla varsinkin koivua on yllinkyllin, ovat sittemmin alkaneet käyttää niitä ja saaneet näin uskomatonta sujuvuutta kaikkeen kauppaansa ja liikkumiseensa. Niitä valmistetaan seuraavalla tavalla:

Mahdollisimman suurista ja oksattomista koivuista irrotetaan tuohi niin pitkinä kappaleina, kuin veneestä aiotaan tehdä; sillä pohja jätetään mieluimmin saumattomaksi, mikä ei kylläkään isoimmissa veneissä tahdo käydä päinsä. Tuohen reunat käännetään kaksin- ja joskus nelinkerroin niistä kohdista, jotka liitetään yhteen, sitten ommellaan tarvittava määrä tuohilevyjä yliluotellen yhteen ohuilla ja kahtia halkaistuilla kuusenjuurilla, niin että kuidun tasainen puoli on itse helman sisäpuolella, joka tehdään tuohen ulkopinnalle ja tulee olemaan veneen sisäpuolella. Tuohi laitetaan tasaiselle maalle se puoli alas- eli ulospäin, joka on ollut puuta vasten, sitten asetellaan kiviä tuohelle siihen muotoon, minkä veneen pohjan tulisi ottaa. Tuohen reunat nostetaan ylös ja lyödään paalut maahan kummallekin puolelle sellaiseen järjestykseen, että tuohi asettuu kummastakin päästä suipon veneen muotoon. Sitten tuohi päällystetään sisäpuolelta aivan ohuilla Thuya ⁴ -nimisestä puusta tehdyillä puunsäleillä; ranskalaiset kutsuvat sitä valkoiseksi seetriksi; ne voivat olla minkä levyisiä halutaan, mutta paksuudeltaan kuin päreet, puolesta yhteen geom. linjaa ⁵. Nämä asetetaan sivujen suuntaisesti aivan kiinni toisiinsa, ja pysyvät toistaiseksi helposti paikallaan sivuilla 2-3 loppuunkäytetyn jousen avulla, kunnes näiden säleiden päälle laitetaan poikittain kaaret, joiden veneen keskiosassa tulee olla puoliympyräksi taivutettuja, mutta päissä terävämpiä, sitä mukaan kuin vene kapenee. Kaaret ovat myös Thuya -puusta, yleensä 3 tuumaa leveitä ja puoli tuumaa paksuja ja sijaitsevat 1-2 tuuman päässä toisistaan, ja niiden kaikkien päät yltävät laidan reunaan asti, joka tehdään seuraavasti: Veistetään kaksi aivan kapeaa, toiselta puolen tasaista salkoa kumpaakin laitaa varten, ja niiden tasaiset puolet asetetaan toisiaan vasten kämmenen leveydeltä kaksinkerroin taitetun tuohen kummallekin puolelle. Näiden puiden väliin tulevat kaarien päät tehdään niin teräviksi ja tasaisiksi, että ne eivät estä yhteenompelua, minkä jälkeen otetaan edellä mainitun kaltaisia kuusenjuuria, ja kiedotaan parrasten tangot ja kaksinkerroin taivutettu tuohi, niin että korkeintaan noin puoli tuumaa on [ompeleiden] välissä, ja että jokainen kierros menee tuohen läpi. Edelleen tehdään Thuyasta 2 tuumaa leveitä ja yhden tuuman paksuisia poikkipuita, päistä suoraan poikkileikattuja ja hieman leveämpiä. Poikkipuiden kumpiinkin päihin porataan rinnatusten 3-4 reikää, joista ne ommellaan kiinni laitoihin 4-5 korttelin⁶ päähän toisistaan, niin että vene ei pääse veltostumaan. Veneen päädyissä vielä auki olevaa tuohta viistetään hieman alhaalta, niin että rangat eivät tule aivan kohtisuoriksi. Veneen suuntaiset säleet veistetään myöskin päistään tasaisiksi ja hieman tuohta lyhyemmiksi; sillä tässäkin tuohen reunat käännetään sisäänpäin, ja ommellaan ensin yhteen samaten yliluotellen itse päät, joista tulee rangan uloin osa. Sitten tehdään suunnilleen puolen korttelin päähän tästä sisäänpäin edellisen kanssa samansuuntainen ommel, joka vetää säleitä molemmilta puolilta yhteen ja saa aikaan sen, että rangat kämmenen leveydeltä tulevat aivan ohuiksi ja jäykiksi. Rangat sivellään sitten kokonaan piellä tai pihkalla, ja on aivan yhdentekevää, kumpi rangoista on melottaessa edessä, koska molemmat ovat yhtä korkeita ja teräviä, ja yleensä 2-3 korttelia korkeampia kuin reunat keskiosassa. Kumpaankin keulaan on asetettu korttelin levyinen, pystysuora lauta veneen poikki suojaamaan keuloja, ettei niitä voi lyödä jaloilla, meloilla tai jollakin muulla rikki. Laidat peitetään 2 tuumaa leveillä ja yhden tuuman paksuisilla Thuya -puisilla säleillä, jotka lyödään joko puutapeilla tai nauloilla kiinni reunasalkoihin ja jotka tekevät reunoista aivan tukevat. Veneen pohjalle voidaan myös laittaa irrallinen lauta, johon tehdään kolo mastolle, joka voi sopivasti nojata johonkin poikkipuista, ja kiinnitetään siihen purjetta käytettäessä. Lopuksi sivellään kaikki pohjan saumat ulkopuolelta hyvin piellä tai pihkalla, jotta vesi ei pääse saumojen läpi; samasta syystä on myös käytön aikana tarkkaan seurattava, ettei piki ole hankautunut tai liuennut pois, ja siksi on syytä pitää mukana pikirasiaa, josta voi sulattaa hieman pikeä vuotavaan paikkaan, kun vene on ensin kannettu maalle ja käännetty ylösalaisin. On myös neuvokasta varustautua muutamilla tuohenpaloilla, jotta reiän paikkaamiseen olisi valmiina muutakin, jos jokin paalu tai kivi repii pohjan rikki.

§ 3

Näiden tuohiveneiden pituus tapaa olla puolestatoista seitsemään syltä, pituus ei kuitenkaan aina ole samassa suhteessa leveyteen ja syvyyteen; Sillä herra Preses on Pohjois-Amerikassa mitannut joitakin ja havainnut, että yksi vene, joka oli 51/2 syltä⁷ pitkä, oli keskeltä 2 3/4 leveä, ja syvyydeltään 1 1/4 kyynärää⁸. Toinen, joka oli 8 1/2 kyynärää pitkä, oli yhden kyynärän levyinen, ja 3 korttelin 2 tuuman syvyinen keskeltä, ja päistä hieman matalampi. Sitä voidaan soutaa niinkuin muitakin veneitä niin monella airoparilla kuin halutaan. Tosin sekä ranskalaisilla että Amerikan villeillä, jotka eivät koskaan kulje veneillään muuten kuin kasvot menosuuntaan, on tapana huovata, tai niinkuin englantilaiset ja Pennsylvanian ruotsalaiset sanovat: meloa, jolloin perässä istuva pitää airollaan huolta ohjaamisesta. Niitä käytettäessä noudatetaan mielellään varovaisuutta niin, että matalissa ja likaisissa paikoissa mennään hyvin hiljaa, koska muuten paalut, oksat ja kivet voisivat repiä kokonaisia paloja pohjasta irti, kun vene syöksyisi niihin kovalla vauhdilla. Samasta syystä ei rantaan saavuttaessa myöskään ole viisasta antaa veneen liukua, kunnes se tarttuu pohjastaan kiinni, vaan se pitää pysäyttää kulustaan ennen tätä, ja sitten yksi nousee veneestä pois ja kantaa lastin maihin. Jos kyydissä on naisia tai arvohenkilöitä, kantaa joku mies heidät rantaan. Tosin tämä ei olisi tarpeen, jos rakennettaisiin rannalle oheisessa kuparipiirroksessa kuvattu laituri, jonka viereen vene voitaisiin sijoittaa ja jolle voitaisiin asettaa sekä lasti että ihmiset. Viimeisenä kannetaan itse vene maalle ja käännetään nurin; sillä muutoin hakkaisivat tuulet ja aallot sen pian rantaa, kiviä ja oksia vasten rikki, ja sitäpaitsi se alkaisi pikemmin mätänemään. Mutta jos on pelättävissä, että auringon polte irrottaisi pien saumoista, peitetään pohja oksilla, tai käännetään pohja maata vasten, mitä ei kuitenkaan missään tapauksessa saa tehdä, jos se tulee olemaan monta viikkoa paikoillaan; sillä silloin maasta nouseva kosteus mädännyttää pohjatuohen. Nämä tuohiveneet kestävät enemmän tai vähemmän, kolmesta kahdeksaan vuotta, jos niitä hoidetaan hyvin ja käytetään puhtaissa vesissä; sillä matalissa, likaisissa ja kivisissä vesissä ne eivät kestä kauan.

§ 4

Mutta, vaikka nämä kulkuvälineet vaikuttavat heikoilta ja vaarallisilta, on niillä myös suunnattomia etuja. Ensinnäkin ne kulkevat vedessä kevyemmin ja nopeammin kuin puuvene, lisäksi ne pystyvät kantamaan suuremman kuorman kuin samankokoinen puuvene, ja mikä tärkeintä, niitä voidaan vaivattomasti kantaa maalla. Siksi ne ovat ranskalaiselle niin korvaamattomia Kanadassa, että hän ilman niitä voisi tuskin harjoittaa kahdeksaakaan osaa siitä kaupasta, jota hän nyt pitää yllä sisämaahan aina 500 ruotsalaisen peninkulman⁹ päähän, ja vielä kauemmaksikin, pelkästään näiden veneiden avulla, niin että edes muutama tynnyri kultaa ei saisi häntä luopumaan niistä; Sillä kun joet kauempana suurelta osin asumattomassa sisämaassa, ovat täynnä suuria kaatuneita puita, toisaalla on jyrkkiä ja korkeita koskia ja putouksia, toisaalla taas on yksi tai useampia peninkulmia kahden vesistön välillä: niin olisi melkein mahdotonta päästä kulkemaan meidän tavallisilla laudoista tehdyillä veneillämme, etenkin kun usein sattuu, että virrassa tuskin 1 peninkulman päässä järvestä tulee vastaan hirveä vesiputous, josta on vaikea päästä veneellä ylös, vaikka virta taas putouksen yläpuolella onkin useiden peninkulmien matkalla purjehduskelpoinen.

Voi tuskin olla toisin, kuin että ne, jotka ovat tottuneet pilkkaamaan kaikkea mitä eivät ole lapsuudesta lähtien tottuneet näkemään, myös pitävät tuohivenettämme pikemminkin naurettavana kuin hyödyllisenä: Mutta ei ole mitään syytä epäillä sen mahdollisuuksia tai hyödyllisyyttä käytössä, koska monet ovat kuvanneet, kuinka sitä todella käytetään kaikkialla Pohjois-Amerikassa uskomattomalla menestyksellä. Herra Preses on itse matkustanut niillä Kanadassa yli 40 Ruotsin peninkulmaa, ja vieläpä suurilla järvillä. Hänellä oli 4 täysikasvuista miestä mukanaan soutajina, matkaeväät sekä muut tavarat vastasivat myös 5 miehen painoa. Kun he sitten tulivat Champlain -järven päähän ja heillä oli edessä puolen Ruotsin peninkulman matka maitse S:t. Sacrament -järvelle, otti yksi miehistä veneen päänsä päälle, ja kantoi sitä koko matkan (pitäen ainoastaan yhden lepotauon) sellaisella kiireellä, että toiset eivät pysyneet hänen perässään.

§ 5

Kaikki ne seikat, jotka tekevät nämä tuohiveneet korvaamattomiksi ranskalaisille Amerikassa, tekevät niistä kiistattomasti hyödyllisiä myös täällä meillä. Eikö suurin osa Suomen seurakunnista olekin niin laajoja, että väki ei kesäaikaan pääse kirkkoon lainkaan, tai vain uskomattomat vaikeudet voittaen, koska taivalta rikkovat niin monet veden ja maan vaihtelut, jotka he kuitenkin voisivat helposti ylittää, jos heillä olisi tällainen tuohivene mukanaan. Kuinka monella talolla onkaan kalavetensä useissa järvissä, joita he eivät voi käyttää rakentamatta kulkuvälinettä erikseen jokaiselle? Kuinka helppoa olisikaan, kun mies voisi ottaa pienen tuohiveneen mukaansa, milloin yhdelle, milloin toiselle järvelle, ja siten kalastaa milloin ja missä hän mieluiten haluaisi. Mutta ennen kaikkea: kuinka paljon nämä veneet edistäisivätkään kaupankäyntiä meidän harvaan asutussa Suomessamme? Meidän maassamme on isoja ja pieniä järviä sekä virtoja tiheämmin kuin missään muualla maailmassa, mutta järviä erottaa usein toisistaan muutama yhden tai useamman neljänneksen levyinen niin kutsuttu maaselkä. Joissa on puolestaan muutamia jyrkkiä koskia ja vesiputouksia, jotka usein estävät kaiken liikenteen virroissa. Molemmat [ongelmat] ovat vältettävissä melko kätevästi tuohiveneitämme käyttäen. Sillä sekä tuollaisten maaselkien että vaikeiden vesiputousten kohdalla voidaan vene samoin kuin lasti kantaa yli tai ohi. On myös itsestään selvää, että nämä veneet voidaan vetää hankalissa putouksissa käytettäviä siltoja (plana inclinata) pitkin ylös ja alas paljon helpommin kuin tavalliset veneet. Merkillepantavaa on, että Pohjois-Amerikan Niagarassa Ontario- ja Erie- järvien välissä täytyy kantaa veneitä maitse kokonaista 6 neljänneksen matka, vieläpä kolmen hyvin korkean ja melko jyrkän mäen yli, koska tätä 6 neljänneksen matkaa ei voi tehdä veneellä, osin voimakkaan virran takia, joka heittäisi silmänräpäyksessä kumoon suurimmankin ja vahvimmankin veneen, osin Niagaran putouksen takia, joka ei ehkä ole korkein mutta ainakin suurin koko maailmassa, ja jossa kaikki lähes Itämeren kokoisista Lac Superieur-, Huron-, Michigan- ja Erie- järvistä tuleva vesi purkautuu pystysuoraan kalliota alas hieman yli 70 jalan korkeudelta. Kun herra Preses vieraili tällä putouksella, seurasi hän ihmetyksellä, kuinka helposti 7 miestä kantoi kuuden sylin mittaisen tuohiveneen näiden 6 neljänneksen matkan; miehet käänsivät veneen pohjan ylöspäin, nostivat laidat olkapäilleen ja juoksivat sen kanssa niin kovaa vauhtia, että Herra Preseksellä ilman kantamuksia oli vaikeuksia pysyä heidän perässään. On myös turha epäillä mahdollisuuksia kulkea näillä veneillä ylös ja alas itse koskissa, kunhan jokien perkauksessa, mm. Kuninkaanväylän¹⁰ viitoituksessa, tehdään kaikki varotoimenpiteet.

Kuka voi olla näkemättä, kuinka käteviä nämä veneet olisivat mahdollisten vihollisuuksien aikana, osin partioinnissa, osin myös miehistönkuljetuksissa ym.?

§ 6

Samalla kun olen täten asettanut oikeamielisen lukijan eteen sen hyödyn, joka tämän Amerikkalaisen tuohiveneen myötä voisi virrata myös meidän Isänmaahamme, jos se tulisi yleiseksi, haluan vielä viimeiseksi lyhyesti mainita, että sen tekeminen on täällä yhtä helppoa kuin siellä. Eikä meillä olekin samaa koivua, josta voimme saada tuohta, kuin heillä Amerikassa? Meidän männyn- ja kuusenjuuremme ovat vähintään yhtä sopivia tuohen ompelemiseen kuin heidän. Pikeä ja pihkaa meillä on yllinkyllin, ja heidän Thuyansa sijasta voimme käyttää säleisiin, kaariin, poikkipuihin ja reunasalkoihin kuustamme, joka keveytensä ja sitkeytensä puolesta lienee sopivinta, tai jotakin muuta puulajia.

§ 7

Lopuksi jätetään Korkeiden viranomaisten harkittavaksi, eikö olisi järkevää antaa rahvaan rakentaa kokeeksi yksi tai useampia tällaisia tuohiveneitä kussakin läänissä, jotta he näin saisivat valaistusta sekä siitä, kuinka ne on rakennettu, että niiden edullisesta hyödyntämisestä, ja siten kykenisivät itse valmistamaan näitä enemmän kuin näppäriä ajoneuvoja.

1 Uppsalan yliopisto

2 Sittemmin Vanajan kirkkoherrana toimineen Johan Welinin (1728-1765) äiti Christina Hornaeus oli Anders Chydeniuksen äidin Hedwig Hornaeuksen sisar.

3 Viittaa Samuel Chydeniuksen väitöskirjaan De navigatione, per flumina & lacus patriae promovenda, jonka respondenttina eli väitöskirjan puolustajana Anders Chydenius toimi Uppsalassa kesällä 1751.

4 Thuja occidentalis, kanadantuija

5 geometrinen linja= 1/12 tuumaa = 2,1 mm.

6 kortteli= 6 tuumaa = 14,8 cm

7 syli= 3 kyynärää = 1,78 m

8 kyynärä= 2 jalkaa = 59,4 cm

9 peninkulma= 10 virstaa= 10,7 km

10 Kuninkaanväylä (Kungsådra) oli se osa vesistöstä, joka oli pidettävä avoimena vaelluskalojen kulkua varten. Vuoden 1734 lain mukaan tämä oli kolmasosa väylän leveydestä.