Ruotsi vapaudenajalla
Entinen suurvalta
Ruotsi menetti suuren Pohjan sodan
seurauksena sen suurvalta-aseman, joka sillä oli 1600-luvulla ollut.
Uudenkaupungin rauhassa 1721 tehtyjen alueluovutusten myötä Venäjällä
oli nyt ratkaiseva asema Itämeren piirissä. Valtakunnan itäinen
osa, Suomi, joutui sekä sodassa että rauhanteossa kantamaan raskaimman
taakan.
Heikentyneenä Ruotsi joutui tasapainoilemaan suurvaltojen
pyrkimysten välissä. Englanti, Ranska ja Venäjä pyrkivät vaikuttamaan sekä ulko-
että sisäpolitiikkaan. Sotilaallisen ja taloudellisen aseman heikentymisestä
huolimatta heräsivät haaveet suurvalta-aseman palauttamisesta vielä henkiin. Ns.
hattujen sodasta 1741-1743 muodostui kuitenkin lähes täydellinen katastrofi;
Suomi miehitettiin jälleen. Uusien aluemenetysten jälkeen Suomi oli entistä
suojattomampi Venäjää vastaan.
Vapaudenajan valtiomuoto
Syylliseksi Ruotsin kärsimiin inhimillisiin ja
taloudellisiin menetyksiin katsottiin paljolti Kaarle XII ja samalla koko
itsevaltainen järjestelmä. Vuosina 1719 ja 1720 säädetty hallitusmuoto takasi
säädyille keskeiset valtaoikeudet. Kuningas jäi käytännössä valtion keulakuvan
asemaan.
Uuden hallitusmuodon taustalla olivat toisaalta
luonnonoikeudelliset opit, joiden mukaan kuningas ei saanut valtaansa Jumalalta
vaan kansalta, ja toisaalta vanhat ruotsalaiset kansanvaltaiset perinteet.
"Vapauden ajan" poliittinen järjestelmä edusti aikakauden kehittyneintä
parlamentarismia, jolle vertauskohta löytyy ainoastaan Englannista.
Lainsäädäntö- ja talousvallan lisäksi valtiopäivillä oli
keskeinen asema ulkopolitiikassa; ajoittain säädyt ottivat itselleen myös
tuomiovaltaa. Lopulta vakiintui periaate, jonka mukaan säädyt olivat
erehtymättömiä.
Toimeenpanovalta oli valtaneuvostolla, jonka jäseniksi
valittiin vain aatelisia. Hallitusmuodon mukaan neuvosto oli vastuussa
tekemisistään säädyille. Merkittävä muutos kohti modernia parlamentarismia oli
se, että neuvoksia (ts. hallituksen jäseniä) alettiin erottaa (lisensioida)
poliittisten voimasuhteiden muuttuessa.
Väestö
Väestönkasvu oli 1700-luvun Ruotsissa nopeaa: vuodesta 1721
vuoteen 1800 väkiluku kaksinkertaistui. Samanaikaisesti Suomen osuus
kokonaisväestöstä nousi 17:stä 26:een prosenttiin. Vuosisadan lopussa Suomessa
asui n. 900 000 ihmistä.
1700-luku ei kuitenkaan tuonut merkittävää parannusta
väestön ravitsemukseen ja terveydenhoitoon: kuolleisuus oli korkea, mutta
syntyvyys vielä korkeampi.
Kasvusta huolimatta väestökysymykset olivat vapauden ajan
keskeisiä huolenaiheita. Vuonna 1749 perustettiin Ruotsissa Tabellverket, tilastolaitos, joka
ensimmäisenä maailmassa ryhtyi laatimaan säännöllisiä väestötilastoja.
Väkiluku osoittautui huomattavasti pienemmäksi kuin oli
oletettu. Tämän jälkeen käytiin esim. laajaksi luullusta maastamuutosta paljon
keskustelua, johon Anders Chydeniuskin osallistui kilpakirjoituksellaan.
Merenkulun voimakas lisääntyminen kaupan, löytöretkien ja
sotien ansiosta teki tervasta 1600-luvulta 1800-luvun alkupuolelle Suomen
tärkeimmän vientituotteen, joka toi vaurautta ennen kaikkea Pohjanmaalle.

Elinkeinot
Maataloudesta ja sen sivuelinkeinoista sai 1700-luvulla
elantonsa 75-80 % koko valtakunnan väestöstä. Suomessa maataloudesta eli yli 90
% väestöstä. Tilanne ei juuri muuttunut vuosisadan aikana. Myöskään maatalouden
tuottavuus ei kasvanut hyödyn aikakauden valistustoiminnasta ja innovaatioista
huolimatta.
Paikoittain oli erilaisilla sivuelinkeinoilla huomattava
merkitys talonpojan taloudessa. Pohjanmaalla tervanpoltto nousi keskeiseen
asemaan runsaiden raaka-ainevarojen ja jokien tarjoamien kuljetusväylien
ansiosta. Terva, jonka kysyntää lukuisat sodat ja siirtomaiden valloitus
kasvattivat, oli Suomen tärkein vientituote, ja sillä oli suuri merkitys myös
Pohjanmaan kaupunkien kehitykselle.
Laivat olivat 1700-luvun jälkipuoliskolla arvoltaan lähes
tervanveroinen vientituote: suurin osa niistä tosin myytiin Ruotsiin, mutta
jonkin verran myös ulkomaille. Laivanrakennus keskittyi samoille seuduille kuin
tervakauppakin, Kokkolan ja Pietarsaaren ympäristöön.
Vapaudenajalla pitkään vallassa olleen hattupuolueen
talouspolitiikka suosi raudanvalmistusta ja manufaktuureja, ja tukiaisten turvin
myös Suomeen perustettiin erilaista "teollisuutta", jonka merkitys oli kuitenkin
vähäinen. Koko Ruotsin raudanvalmistuksen taloudellinen arvo oli sangen
huomattava: 1700-luvun puolivälissä esim. Englanti sai yli 60 % raudastaan
Ruotsista.
|